Suomi-koulun voi aloittaa kolmevuotiaana ja nuorisoryhmään pääsevät yli 10-vuotiaat. Nuorisoryhmäläiset voivat myös halutessaan käydä perjantaisin koululaisten (isojen ryhmässä) oppitunneilla.
Suomikoululaiset jaetaan lukuvuosittain iän mukaan eri ryhmiin. Pienimmät koululaiset ovat 3-4 vuotiaita, seuraavassa ryhmässä ovat 4-5 vuotiaat. Esikouluikäiset, eli 5-6 vuotiaat muodostavat oman ryhmänsä kuten ekaluokkalaiset, eli 6-7 vuotiaat. Yli 7-vuotiaat lapset ovat koululaisryhmässä. Nuorisoryhmä koostuu yli 10-vuotiaista nuorista.
Johtokunnan tehtävänä on edustaa yhdistystä ja huolehtia sen toiminnan toteuttamisesta. Johtokunta vastaa uusien opettajien sekä apuopettajien palkkaamisesta. Johtokunta laatii kouluyhdistyksen budjetin ja on vastuussa koulun toiminnan rahoituksesta, sekä muun muassa anoo joka syksy tukea Suomi-seuralta/Opetushallitukselta. Johtokunta vastaa yhdessä opettajien kanssa joulujuhlan, äitienpäivän, kevätretken ja kevätjuhlan järjestelyistä ja tarjoiluista. Johtokunnan tehtäviin kuuluu myös Omalehden kokoaminen/painattaminen.
Johtokunnan jäsenet ovat aktiivisesti mukana joulumyyjäisten toteutuksessa. Johtokunta valitsee joulumyyjäiskomitean jäsenet ja avustaa myyjäisten valmisteluissa, myyntityössä ja loppusiivouksessa. Myyjäisistä saaduilla varoilla rahoitetaan suurin osa Suomi-koulun toiminnasta.
Vuosikokous on lukuvuoden ensimmäinen kokous ja se pidetään aina syys/lokakuussa. Vuosikokouksessa vapautetaan edellisen johtokunnan jäsenet, valitaan uudet ja päätetään tulevan vuoden budjetista, opettajien palkoista ja lukukausimaksuista. Kaikki kouluyhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita vuosikokoukseen. Johtokunta lähettää vuosikokouskutsun kaikille Suomi-koulun postituslistalla oleville jäsenille viimeistään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää.
Wienin suomalaisen kouluyhdistyksen 41. sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 05.10.2020. Koulun asioita hoitaa johtokunta, johon kuuluu seitsemän jäsentä.
Wienin suomalainen kouluyhdistys / Finnischer Schulverein Wien
E-Mail: wienin.suomikoulu@gmail.com
Yhdistyksen Osoite/Vereinsadresse: Finnischer Schulverein Wien, Kollergasse 7/1, 1030 Wien
Koulun osoite/Aderesse der Schule: Mariahilferstrasse 1C, 1060 Wien /(Amaped)
Yhdistysrekisteri/Vereinsregister: Landespolizeidirektion Wien, Referat Vereins-, Versammlungs- und Medienrechtsangelegenheiten
Yhdistysrekisterinumero/ Vereinsregister-nummer: 561605775
Finnischer Schulverein Wien
Pankki: Bank Austria Creditanstalt
IBAN: AT20 1100 0002 2175 3700
BIC/ SWIFT: BKAUATWW
Wienin suomalaisen kouluyhdistyksen toiminnasta vastaa vuosikokouksen valitsema johtokunta
Verantwortlicher für den Betrieb des finnischen Schulvereins Wien ist der von der Jahresversammlung gewählte Vorstand.
Sisällöstä vastaava tiedottaja/ Redakteur: Meri Hakaoja
Kuvat/Copyright der Bilder: Finnischer Schulverein Wien
© 2022 All Rights Reserved.