Järjestimme syksyllä 2021 omat pienimuotoiset myyjäiset Pauluskirkolla, Wienin kolmannessa kaupunginosassa. Vaikka meille nykyisille Suomi-koululaisille paikka olikin uusi, niin vanhemmille Suomi-koululaisille paikka oli kuitenkin jo entuudestaan tuttu. Suomi-koulu aloitti nimittäin opetustoimintansa juurikin samaisessa paikassa eli Pauluskirkossa! Aikaa siitä on vierähtänyt tosin jo yli 40 vuotta.
Kurkistetaanpas, miten meidän Suomi-koulu lähti oikeastaan käyntiin. Olen ottanut otteita vuoden 2019 Omalehdestä, jolloin perustajajäsenemme Anja-Leena Holtari ja Marja Selleny kertoivat koulun alkutaipaleesta.
Anja-Leena kertoo näin:
“Kun ahersimme koko kevään 1979 suunnitellen ja kokoontuen yömyöhään asti saadaksemme perustetuksi Wieniin Suomi-koulun, ei meillä vielä ollut aavistustakaan, mistä saataisiin toimitilat. Aloittamaan pääsimme lokakuussa 1979 3. kaupunginosassa Sebastianplatzilla sijaitsevassa evankelisessa Pauluskirkossa, jonka tiloihin pääsimme silloisen suomalaispastorin Lea Peikerin avulla. En koskaan unohda, miten alkeellisen puutteellisia tilamme opetustarkoituksiin olivat! Mutta olimme innoissamme ja kekseliäisyydellämme ei tuntunut olevan rajoja: sihteerimme Rietu Rennert ja johtokunnan “laintuntija” Meinrad Skallicky ostivat tarpeita ja nakuttelivat kolme liitutaulua, koska meillä oli heti alkuun kolme kouluryhmää ja yksi leikkikouluryhmä. Ei ollut tietokoneita eikä edes eri huoneita jokaiselle ryhmälle: pienimmät leikkivät ja juoksivat eteishallissa, jonka toisessa päässä yksi kouluryhmä yritti keskittyä, toinen kouluryhmä oli kirkon oikeassa takanurkassa ja minun ryhmäni, se parhaiten suomea osaava, oli vasemmalla, keskiosassa kirkkoa, joka oli vain hämärästi valaistu, eikä valoa saatu! Mutta ryhmissä opetettiin ja opittiinkin, keskusteltiin, luettiin ja kirjoitettiin. Yhdistyksen puheenjohtajana jouduin vähän tukalaan tilanteeseen, kun pari oppilasta oli päässyt livahtamaan ylös urkupallille soittamaan, mutta neuvottelemalla asiasta selvittiin ilman ulosheittoa”.
Marja kertoo näin:
“70-luvulla kaikki oli toisin, eikä kummallisen suomen kielen osaamista välttämättä pidetty mitenkään hohdokkaana. Suomi oli kaukana, eikä sinne ollut edes lentoja joka päivä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäiset 60- ja 70-luvulla Itävaltaan muuttaneet naiset alkoivat saada lapsia, alkoi tuntua ajankohtaiselta miettiä, miten suomen kieltä ja kulttuuria voisi ylläpitää kaukana ruisleivän ja imelletyn perunalaatikon maasta. Ajatus koulun perustamisesta alkoi kehkeytyä. Vuonna 1979 ÖFG:n (Itävalta-Suomi-seura) maaliskuun vuosikokouksessa puhuttiin koulun perustamisesta ensimmäisen kerran. Ajatus sai nihkeän vastaanoton, mutta päätettiin, että ÖFG:n sihteeri Anja-Leena Holtari esittelee Sellenyn idean Suomen suurlähetystössä. Silloin kulttuuri-neuvoksena ollut Tatu Tuohikorpi tunsi Suomi-kouluja maailmalta, ja hän lupasi auttaa oman koulun perustamisessa.
Syksyllä 1979 alkoi tapahtua todenteolla. Pidettiin lukuisia kokouksia ja lokakuussa pidettiin jo ensimmäiset oppitunnit. Virallinen sinetti uuvuttavien pitkien sääntöjen muokkausten ja papereiden valmistelun jälkeen saatiin juhlallisesti 6.12.1979. Alussa toiminnassa mukana oli noin 30 perhettä ja 50 lasta. Opettajat aloittivat työnsä ilman takeita palkasta. Ja ensimmäisenä opetuspaikkana toimi Pauluskirkko”
Tänä keväänäkin meidän Suomi-koulu järjesti pääsiäismyyjäiset Pauluskirkolla. Ensi syksynä meillä on myös alustavasti sovittu Mikko Alatalon konsertti Suomi-koululaisille juurikin Pauluskirkossa! Alunperin Mikon piti tulla jo viime syksynä konsertoimaan, mutta korona sotki suunnitelmamme. Pidetään peukut ylhäällä, että Mikko Alatalon syksyn konsertti onnistuu meille historiallisesti merkittävässä paikassa, Pauluskirkossa!
Wienin Suomi-koulu on muuttanut tilojaan jo yhdeksän kertaa, ja koulua on pidetty yhteensä kahdeksassa eri paikassa. Koulun tiloja on usein ollut vaikea löytää,
tarvitsemmehan useamman luokkahuoneen ja myös paikan kirjastokaapillemme. Eikä tilojen vuokrakaan saisi olla liian korkea. Ja mielellään helposti tavoitettavissa julkisilla ja autolla, eli ei missään laitakaupungin tienoilla. Taitaa olla liikaa vaatimuksia…
Suomi-koulun ensimmäinen paikka oli Paulus-kirkko, joka sijaistsee Wienin kolmannessa kaupungin-osassa Sebastianplatzilla. Sinne maksettiin pienehkö lahjoitus vuokran sijaan, mutta kirkko oli pimeä ja epä-käytännöllinen koulun pitoon. Se toimi hätäratkaisuna, kunnes uudet tilat löytyivät. Tämän jälkeen koulun tilat on usein löydetty kolmannesta kaupunginosasta eri kansakouluista tai lukioista. Wienin kouluista on tosin ollut vaikea saada luokkahuoneita käyttöön, sillä niissä on usein myös iltaisin toimintaa sekä ns. kokopäiväkouluissa on pitkät koulupäivät. Eikä mukaan tulevalle kirjastokaapillekaan ole ollut helppo löytää paikkaa. Viimeisin paikka, jossa Suomikoulua on pidetty sijaitsee yhdeksännessä kaupungiosassa Währingerstrassella WUK:ssa, josta kesäkuun 2019 viimeisen koulukerran jälkeen muutamme Suomi-koulun historiassa kymmennen kerran uusiin tiloihin Mariahilfer Strasselle.
1979-1980: Pauluskirche, 3. Bezirk
1980-1989: Volksschule Reisnerstr. 43, 3. Bezirk
1989-1991: Volksschule Börsegasse 5, 3. Bezirk
1991-2000: Volksschule Landstrasse-Hauptstr. 143, 3. Bezirk
2000-2002: Akademisches Gymnasium, Beethovenplatz, 12. Bezirk
2002-2006: Volksschule Mittelgasse 24, 6. Bezirk
2006-2010: Volksschule Reisnerstr. 43, 3. Bezirk
2010-2014: Volksschule Kolonitzgasse 15, 3. Bezirk
2014-2019: WUK, Währingerstr. 59, 9. Bezirk
2019-2025: Amaped, Mariahilferstr. 1C, 6 .Bezirk
Teksti: Pirre ope, teksti julkaistu Omalehdessä 2022
Lähteet: Suomi-koulun Omalehti 2019
